”Voin suositella kahden remontin kokemuksella”

Kempeleessä asuva Tapani Vähämäki on tutustunut Optimalin remonttipalveluun peräti kahden eri remonttikohteen kokemuksella. Kesällä 2014 hän teetätti katto- ja ulkoverhousremontin anoppinsa taloon Iissä ja samana syksynä vielä kattoremontin perheen omaan kotiin Kempeleessä.

– Anopin taloon aiottiin ensin uusia vain ulkoverhous, mutta sitten tutkittiin kattoa ja todettiin, että remontin tarpeessa se on sekin. Kiinnitysnaulat olivat nousseet irti pelleistä ja katon alkuperäinen tumma väri oli muuttunut vihertäväksi. Peltien vaihto sujui rivakasti, sillä entisen peltikaton alla oli huopakate, jolloin aluskatteen asennusta ei tarvinnut tehdä.

– Tehtaalla valmiiksi maalatun ulkoverhouksen asennus sujui sekin nopeasti ja lopputulos on hieno.

–Tämä oli helppo homma, kun ulkomaalausta ei tarvinnut erikseen tehdä, vaan verhouslaudat oli valmiiksi tehdasmaalattuja.

– Anopin omistama talo on rakennettu 1959-60 ja se on Iin ensimmäinen talo, jossa eristeenä on käytetty ”karhuntaljaa”, Tapani Vähämäki kertoo. Lisämausteensa talon ulkonäköön toi myös perustuksen korjaaminen sokkelilevyillä, jotka nekin asennettiin Optimalin toimesta.

– Kyllä se on nyt ulkoapäin kuin eri talo, Tapani kuvailee lopputulosta.

Omassa kodissakin katto kuntoon

Anopin remontista innostuneena Tapani pyysi Optimalin Olli-Pekka Telkkiä käymään myös kotonaan Kempeleessä ja laskemaan tarjouksen kattoremontista. Vähämäkien talo on rakennettu vuonna 1985 ja alkuperäisen peltikaton alla ei ollut esimerkiksi aluskatetta lainkaan. Myös katon väri oli alkanut haalistumaan ja monet kiinnitysnaulat olivat koholla Tapanin tekemistä huoltotöistä huolimatta.

– Kun Olli-Pekka esitteli tarjouksensa, niin teimme kaupat ja miehet tulivat töihin. Parissa päivässä entiset pellit poistettiin ja uudet pellit aluskatteineen asennettiin.

– Se homma kävi ammattimiehillä hienosti ja siististi! Myös piipunpeltien ja saumattomien vesikourujen asennukset kuuluivat kokonaisurakkaan. Lopuksi asennusmiehet siivosivat jälkensä ja Kuusakosken auto kävi hakemassa vanhat pellit kierrätykseen. Kaiken purkupuutavaran pyysin jättämään tontille, niin polttelen ne omassa pesässä talven aikana, Tapani kertoo.

Kahdesta eri remonttikohteesta saatujen kokemusten perusteella Tapani Vähämäki on erittäin tyytyväinen Optimalin palveluun.

– Se mitä sovittiin, piti täsmälleen! Pyysin tarjouksia muiltakin ja sen perusteella Optimalin remonttihinnat ovat hyvin kilpailukykyisiä ja sopivia. Asentajat olivat ammattilaisia, jotka kyllä osasivat hommansa.

– Näiden parin remontin kokemuksella voin kyllä suositella Optimalia kumppaniksi muillekin!

Kategoria(t): Kokemuksia Rakennus Optimal Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.